Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund

Ida Sulin valittu Kuntaliiton ruotsinkielisten ja kansainvälisten asioiden johtajaksi

Jaa
Suomen Kuntaliiton ruotsinkielisten ja kansainvälisten asioiden yksikön johtajaksi on valittu varatuomari, oikeustieteen tohtori Ida Sulin. Kuntaliiton hallitus teki päätöksen valinnasta kokouksessaan 25. huhtikuuta.
Ida Sulin
Ida Sulin

Ida Sulin on kotoisin Mustasaaresta ja työskennellyt Kuntaliitossa vuodesta 2012 lähtien mm. lakimiehenä, johtavana lakimiehenä sekä ruotsinkielisen ja kansainvälisten asioiden tiimien vetäjänä.

– On hienoa päästä aloittamaan työ Kuntaliiton kansainvälisten asioiden johdossa nyt, kun EU-puheenjohtajuuskausi on alkamassa ja meillä on hyvä tilaisuus vaikuttaa kuntien asemaan Euroopassa. Kuntaliiton ruotsinkielisen toiminnan osalta pyrin siihen, että tuomme toimintamme entistäkin lähemmäs kuntia, Ida Sulin toteaa.

– Olen koko urani tehnyt työtä sen eteen, että paikallisdemokratia vahvistuisi. Sen hyväksi haluan työskennellä myös jatkossa.

Ruotsinkielisten ja kansainvälisten asioiden johtajan tehtävä tuli avoimeksi, kun johtaja Kristina Wikberg ilmoitti maaliskuussa jättävänsä tehtävän. Sulin toimii Wikbergin sijaisena toukokuusta alkaen ja aloittaa virallisesti tehtävässä heinäkuun lopussa. Toimi on määräaikainen ja kestää vuoden 2020 loppuun saakka.

Suomen Kuntaliitto on kaikkien Suomen kuntien ja kaupunkien kaksikielinen etujärjestö, kunnallisten palvelujen asiantuntija ja kehittäjä. Mukana toiminnassa ovat myös maakuntaliitot, sairaanhoitopiirit ja muut kuntayhtymät. Kuntien työnantajatehtäviä hoitaa Kuntaliittoon kuuluva KT Kuntatyönantajat.

Lisätietoja:

Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen, p. 050 380 5907

Ruotsinkielisten ja kansainvälisten asioiden yksikön johtaja Ida Sulin, p. 050 563 3023
Ida Sulin on tavoitettavissa parhaiten torstaina 25.4. kello 13.00-13.30 ja kello 15.00-15.45 sekä perjantaina 26.4. kello 9.00-10.00.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Ida Sulin
Ida Sulin
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Kuntatalo / Toinen linja 14
00530 HELSINKI

09 7711http://www.kuntaliitto.fi

Suomen Kuntaliitto on kaikkien maamme kuntien ja kaupunkien kaksikielinen etujärjestö, kunnallisten palvelujen asiantuntija ja kehittäjä. Kuntaliitto.fi on kuntatiedon keskus internetissä, johon on koottu keskeiset kunta-alan tiedot ja palvelut. Suomen kunnat ja kaupungit vastaavat noin 2/3 julkisista palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund

Utredning: Upphandlingslagsreform kan kosta kommunerna hundratals miljoner – oron stor för försörjningsberedskap och cybersäkerhet20.10.2025 11:31:50 EEST | Pressmeddelande

Om ändringen som gäller kommunernas in house-bolag i samband med revideringen av upphandlingslagen träder i kraft enligt regeringsprogrammet, kommer det att medföra merkostnader för kommunerna på cirka 600 miljoner euro. Det här framgår av en utredning som FCG gjort för Kommunförbundet, där kommunerna har bedömt hurdana omställningskostnader den eventuella lagreformen skulle medföra.

Selvitys: Hankintalain uudistamisesta satojen miljoonien kustannukset kunnille – Huoli huoltovarmuudesta ja kyberturvallisuudesta nousee20.10.2025 10:12:28 EEST | Tiedote

Jos hankintalain uudistukseen liittyvä kuntien in house -yhtiöitä koskeva muutos tulee voimaan hallitusohjelmakirjauksen mukaisena, kunnille koituu uudistuksesta noin 600 miljoonan euron lisäkustannukset. Tämä käy ilmi FCG:n Kuntaliitolle tekemästä selvityksestä, jossa kunnat arvioivat mahdollisen lakiuudistuksen muutoskustannusvaikutuksia.

Ammatillisen koulutuksen opiskelijat viihtyvät opinnoissaan jopa paremmin kuin lukiolaiset ja peruskoululaiset13.10.2025 01:00:00 EEST | Tiedote

Neljä viidestä ammatillisen koulutuksen opiskelijasta kertoo pitävänsä koulunkäynnistä, selviää vastikään julkaistusta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kouluterveyskyselystä. Osuus on kyselyssä mukana olevista koulutusmuodoista selvästi korkein, ohi perusopetuksen ja lukion. Tulokset kääntävät päälaelleen sitkeän käsityksen siitä, että ammatilliseen hakeutuisivat vähemmän motivoituneet nuoret. Samaa suuntaa osoittaa myös Kuntaliiton tuore selvitys, jonka mukaan ammatillisen koulutuksen opiskelijat kokevat vaikutusmahdollisuutensa ja kouluarjen työrauhan paremmiksi kuin muut toisen asteen opiskelijat.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye